Metsä Meissä -retriitti
TO-SU 8.-11.6.2023
Olet lämpimästi tervetullut kesäkuun Metsä meissä -retriitille Kolin ikiaikaisten kallioiden kainaloon aistimaan ja vahvistamaan suhdetta niin kehoosi kuin ympäristöösi.
Ensi kesänä teemanamme on yhteys sen kaikissa muodoissaan. Tutkailemme teemaa kehollisesti, äänen avulla, erilaisten luovien menetelmien kautta, yksin ja yhdessä. Asettaudumme erityisesti aistimaan kehon juurtumista maahan ja maasta nousevaa vastavoimaa, joka on yksi läsnäolomme ja kannattelumme perusta. Kuuntelemme hengittävän kehomme rytmiä ja avaudumme herkkyydellemme, kehon elävälle, virtaavalle voimalle. Tutkailemme, miten suhde toisiin rakentuu ja yhteys syntyy muun muassa erilaisten kosketusharjoitteiden kautta. Teemme ison osan harjoitteista luonnossa hitaasti edeten retriittipaikan lähimetsän kuusten katveessa sekä patikkaretkillä Kolin alueella.
Käytän harjoitteina mm. meditaatiota, lempeää hengitykseen tutustumista, turvallisesti rakennettuja & hermoston joustavuutta vahvistavia joogaliikkeitä. Tunnustelemme myös kehosta nousevaa intentiota sekä impulsseja liikkeen lähtökohtana ja kuljemme kohden vapaata liikettä. Asetumme keskustelevaan jakopiiriin ja antaudumme muiden luovien menetelmien avulla tutkimaan teemaamme. Retriitillä on lempeä rytmi, joten sinulle jää myös vapaata aikaa, jonka voit käyttää vaikka pieneen patikkaretkeen metsän halki Pielisen rannalle tai riippumatossa makoiluun kirjasta nauttien. Ihan mikä sinua sattuu hetkessä kutsumaan! Iltaisin puhdistumme Kolin keitaan pihasaunan lempeissä löylyissä.
Retriitin tarkoituksena avata kehollisesti tilaa aistia erilaisia suhteisuuksia. Kutsun sinut lämmöllä mukaan inspiroitumaan, uudistumaan ja vahvistumaan tälle pitkälle viikonlopulle yhdessä naisten kesken!
*******
Retriitin ohjaajana toimii sertifioitu vijnanajoogaopettaja, artenomi, somaattisen liiketerapian opiskelija sekä FM kulttuuriantropologi, Crista Soskolne.
”Kehollisuudessa minua kiehtoo sen kerroksellisuuden kokemus, liikkeessä toiminnallisuuden laventaminen ja vapauden teemat, oman liikkeen runous. Kun myötätuntoinen suhde kehoomme kasvaa pääsemme purkamaan kehon jännitystiloja ja meille toimimattomia tapoja liikkua, mikä mahdollistaa uusien meitä mahdollisesti paremmin palvelevien liikestrategioiden syntyä.
Olemme läpikotaisin sosiaalisia olentoja. Kun kohtaamme toisen, hermostomme säätelevät toisiaan. Koen, että toisen lempeän ja myötätuntoisen kosketuksen äärelle asettuminen sekä toisen koskettaminen mahdollistavat yhteyttä mitä yksinkertaisemmalla ja lempeällä tavalla.
Piirityöskentely on merkityksellinen työskentelymuoto. Siinä kohtaamme toisemme erilaisina yksilöinä, kuitenkin ihmisyyden jakaen. Jaamme sen, minkä sillä hetkellä koemme tärkeäksi tulevan jaettavaksi ja annamme toisten kokemuksille tilaa tulla kuulluiksi. Huomaathan, että sinä voit aina päättää olla jakamatta tai osallistumatta harjoituksiin.
Minua inspiroi luonto ja luonnonilmiöt, eläinten tapa liikkua, jokaisen omasta sisimmästä kumpuava liike, kehomme runous, kirjallisuus sekä erilaiset naisarkkityypit kansantarinoissa sekä se, mitä ne ilmentävät psyykessämme. Clarissa Pinkola Estesin Naiset, jotka kulkevat susien kanssa on vuodesta toiseen kainalossani.”
Retriitti sisältää myös äänityöpajan, jonka ohjaa muusikko ja hyvinvointiyrittäjä Niina Mönkkönen.
”Äänityöpajassa unohdamme perinteiset laulutunnit ja kikkailut; luomme ääntä, tunnustelemme sen värähtelyä kehossamme ja opimme tunnistamaan oman äänemme luontevimman taajuuden rennoilla harjoituksilla, leikkimielisellä otteella. Äänityöpaja päättyy rentouttavaan äänimatkaan, jossa pääset vastaanottamaan äänimaljojen, koshi-kellojen ja kehärummun hoitavaa värähtelyä makuullasi lepäillen.”
Majoitus:
Kolin Keidas sijaitsee Mattilan tilalla Kolin kansallispuistossa, huippujen kupeessa.
Majoitumme tunnelmaa huokuvissa 2-4 hengen huoneissa joko hirsisessä päärakennuksessa tai luhtiaitassa. Pihapiirissä on lampaita. Pihassa on käytössämme siisti ulko-wc ja peseydymme iltaisin ihastuttavassa pihasaunassa. Lakanat kuuluvat hintaan. Nappaa oma pyyhe mukaasi.
Kolin Keidas sijaitsee Mattilan tilalla Kolin kansallispuistossa, huippujen kupeessa.
Majoitumme tunnelmaa huokuvissa 2-4 hengen huoneissa joko hirsisessä päärakennuksessa tai luhtiaitassa. Pihapiirissä on lampaita. Pihassa on käytössämme siisti ulko-wc ja peseydymme iltaisin ihastuttavassa pihasaunassa. Lakanat kuuluvat hintaan. Nappaa oma pyyhe mukaasi.
Retriitin hinta 450€ (sis. alv.) sisältää täysylläpidon, laadukasta & herkullista kasvisruokaa, majoituksen, saunan joka ilta sekä tietysti kaiken ohjelman.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: crista.soskolne@gmail.com tai 040 930 5664.
Retriitille otetaan max 15 osallistujaa. Ilmoittauduthan pian mukaan, jotta varmistat paikkasi!
